Viranomaismääräykset

Sähköverkkoon liitettävät palovaroittimet

Ympäristöministeriön määräyksen mukaan kaikki uudisrakennukset, 01.02.2009 jälkeen, tulee varustaa sähköverkkoon (230 VAC) liitettävillä palovaroittimilla. Palovaroittimia tulee olla yksi jokaista alkavaa 60 m2 kohti ja joka kerroksessa. Suositeltavaa on asentaa varoitin jokaiseen huoneeseen. Määräyksessä ei oteta kantaa sähkönsyötön järjestämiseen. Onkin varsin helppoa ottaa syöttö lähimmästä valaisinryhmästä, ja näin onkin useissa suunnitelmissa menetelty. Tämä menettely on kuitenkin osoittautunut vääräksi, sekä sähköturvallisuuden, että häiriöalttiuden takia. Kuluttajat ovat vuosia tottuneet siihen, että erheellisen hälytyksen sattuessa voidaan palovaroittimen kansi avata, poistaa paristo ja näin vaimentaa laite. Nyt on ongelmana se, että laitteen syöttöjännite on 230 VAC, eikä varmuudella osata löytää ryhmäkeskuksesta oikeaa sulaketta, minkä avaamalla saadaan valovirta katkaistuksi. On havaittu, että kun laiteessa ei ole helposti avattavaa kantta, se revitään tai lyödään auki, jolloin on vaara päästä koskemaan jännitteellisiin (230 VAC) osiin.

Syöttö tulee aina järjestää oman sulakkeen takaa ja merkitä se selvästi keskuksessa, jotta häiriötilanteessa saadaan piiri jännitteettömäksi. Ohjeistus tulee löytyä myös nk. talokansiosta. Kun syöttö on järjestetty samasta vaiheesta, oman sulakkeen takaa, ei myöskään laitteiden yhteenliitettävyys (interconnection) aiheuta ongelmia. Näitä on esiintynyt silloin, kun eri kerrosten varoittimet on jaettu eri vaiheille, joiden kuormituksessa voi olla eroja. Tällöin niiden yhdistäminen on voinut aiheuttaa laitteen ääntelyä ja erheellisiä hälytyksiä.

Tänä päivänä myös valaisinvalinta on monipuolistunut. Hehkulamppuja ei enää ole, vaan valaisimina käytetään loisteputkien eri malleja, halogeeneja, LED-valaisimia ja monimetallilamppuja. Näissä valaisimissa on mm valaisinkohtaisia, elektronisia liitäntälaitteita, loistehon kompensointipiirejä, muuntajia, tyristorisäätimiä yms, eli siis sekä induktiivista, että kapasitiivista kuormaa. Laitteisto on usein laadultaan hyvin eri tasoista ja voi aiheuttaa syöttöpiiriinsä sähköisiä häiriöitä, mitkä voivat laukaista samassa piirissä olevan palovaroittimen. Samoin ne voivat säteillä ympäristöönsä radiotaajuisia häiriöitä, synnyttää magneettikenttiä yms. Siksi onkin tärkeää noudattaa asennusohjeita ja välttää näiden häiriölähteiden läheisyyttä, eli varoitin tulee asentaa vähintään 1 m etäisyydelle valaisimista ym sähkölaitteista. Ongelmatilanteessa tulee selvittää, mikä laite käyttäytyy virheellisesti, vaihtaa laite, ja jos ongelma ei poistu on syy sijainnissa tai syötössä.

Lue viranomaisten kommentit » (Liite PDF).

Lue TUKES lausunto » (Liite PDF).

BL-Palontorjunta Oy: n tuotteiden mukana on asennus- ja käyttöohjeet. Lisäksi kytkentäpiirustukset löytyvät kotisivuiltamme.